Kuha-Suomen Kalaleaderin rahoittamat hankkeet
2023:

Suomenselän alueen elinkeinokalatalouden ja kalastusmatkailun kehittämissuunnitelma
Hankkeen keskeisinä tavoitteina on kalatalousalueen elinkeinokalatalouden ja kalastusmatkailun
nykytilan selvittäminen, kenttäväen tarpeiden tiedostaminen ja selvittää mitä alueen
elinkeinokalatalous ja kalastusmatkailu tarvitsisi kehittyäkseen.
Hankkeen kokonaisrahoitus on 20840 euroa. Kuha-Suomi rahoittaa hanketta 16 672 eurolla eli 85% tukiosuudella.
Hanke on päättynyt. Voit ladata selvityksen itsellesi täältä.
Kalastuksen säätelyn seuranta ja kehittäminen Kyrösjärvellä
Hankkeessa selvitetään..
1️⃣ Kuhan kasvunopeus, sukukypsyys ja vuosiluokat.
2️⃣ Laaditaan kokonaissaalisarvio, johon hyödynnetään kaupallisen kalastuksen ja vapaa-ajan kalastajien saalistilastoja.
3️⃣ Selvitetään kuhasaaliin ja muiden saalislajien rakenne.
4️⃣ Selvitetään kaupallisen kalastuksen ja sen tuottaman saaliin muutokset haastatteluin ja tilastoja hyödyntämällä.
5️⃣ Kartoitetaan kyselyllä vapaa-ajankalastuksen ja kalastusmatkailun muutokset.
Toimenpiteiden perusteella tehdään arvio säätelymuutoksen
vaikutuksista Kyrösjärven kalastukseen ja saaliisiin sekä arvio sosioekonomisista vaikutuksista. Tulosten valmistuttua hanke järjestää vuorovaikutteisen loppuseminaarin.
Hankkeen kokonaisrahoitus on 18 000 euroa. Kuha-Suomen Kalaleader rahoittaa hanketta 15 040 eurolla eli 80% tukiprosentilla.


HIKU – Hidaskasvuiset kuhakannat
Kuhan runsastuminen on valtakunnallinen ilmiö. Runsastumisen kääntöpuolena voi kuitenkin olla kasvun hidastuminen.
Helsingin Yliopiston HIKU-hankkeessa tutkitaan Lammin Pääjärven kuhan kasvunopeutta ja istutettujen kuhien osuutta ja niiden vaikutusta Pääjärvessä. Tutkimuksen pohjalta analysoidaan toimenpidevaihtoehtoja hidaskasvuisten kuhakantojen hyödyntämiseksi ja tuottavuuden turvaamiseksi.
Hankkeen tavoitteena on luoda edellytyksiä huomattavasti laajemmalle jatkotutkimukselle tai kehityshankkeille. Työpajatilaisuus järjestetään vuoden 2025 aikana Lammin biologisella asemalla. Työpajassa kartoitetaan eri toimijoiden kokemuksia hidaskasvuisista kuhakannoista Suomen järvissä.
Lammin biologisella asemalla olisi erinomaiset mahdollisuudet laajentaa toimintaa perinteisestä järvitutkimuksesta enemmän kalatalouden suuntaan.
Hankkeen kokonaisrahoitus on 60 034 euroa. Kuha-Suomi rahoittaa hanketta 48 034 eurolla eli 80% tukiosuudella.
2024:

Kala- ja kalastusvälinemarkkinat
Lakaniemi-Pokela-Pyhälahti kyläseura toimii Lappajärven rannalla olevissa kylissä ja sillä on kylätalo ja yli 30-paikkainen venesatama, josta se vuokraa venepaikkoja. Satamassa on myös Järviseudun Kalastajien hallinnoima kalankäsittelyhalli. Kyläseura pyrkii omalla toiminnallaan piristämään kalastusta ja saattamaan yhteen alueen asukkaat ja ammattikalastajat. Hankkeen tavoitteena on lisätä ihmisten mielenkiintoa kalaan ja kalastukseen ja luomalla asukkaiden ja ammattikalastajien välille verkostoja.
Hankkeessa toteutetaan kyläseuran kylätalolla eli Lakis Areenalla Vimpelissä 8.6.2024 tapahtuma, jossa kohtaavat sekä omatarve- että ammattilaiskalastajat, kotimaisten kalastusvälineiden valmistajat ja myyjät sekä kaloja ja kalastusvälineitä ostava yleisö. Tapahtumassa lähinnä Lappajärven kalastajat myyvät kalaa eli kuhaa, siikaa, ahventa, haukea, muikkua ja mahdollisesti muitakin kaloja joko sellaisenaan tai jalosteina, kuten fileinä. Suomalaiset kalastustarvikkeiden eli lähinnä vieheiden ja uistinten ja osin verkkojen valmistajat esittelevät ja myyvät tuotteitaan. Lisäksi tapahtumaan pyritään saamaan paikalliset kalastusseurat eli Vimpelin, Kurejoen ja Lappajärven Kalastusseurat, Järviseudun Kalastajat ry.:n ja muut tapahtuman ideaan liittyvät tahot kuten esimerkiksi maa- ja kotitalousnaiset. Tapahtumaan pyritään saamaan kalastusta harrastava julkisuuden henkilö juontajaksi ja hankerahoituksella katettaisiin juontajan palkkio ja matkakulut. Muut järjestelyt toteutetaan talkootyönä. Mikäli tapahtuma kiinnostaa yleisöä, ammattikalastajia ja kalastusvälineiden tekijöitä ja osoittautuu suosituksi, tehdään siitä jokavuotinen perinne.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 6250 euroa Kuha-Suomen Kalaleader rahoitti hanketta 5000 eurolla / 80 prosentin tukiosuudella.
Hanke on päättynyt.
Lähikalan saatavuuden kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan järvialueilla
Etelä-Pohjanmaalla kala-alan kehittämistyön tunnistettuja haasteita ovat mm.
Lähikalan saatavuus on satunnaista
Kalanjalostus on vähäistä
Kalankäsittely haastaa kuluttajat
Hanke sisältää useita työpaketteja:
SELVITYKSET NYKYTILANTEESTA
Selvitykset kalastajien, myyntikanavien, kuluttajien sekä ammattikeittiöiden näkemyksistä, mahdollisuuksista ja toiveista lähikalan saatavuuden kehittämiseen liittyen.
MYYNTIKANAVIEN KEHITTÄMINEN
Toimenpiteitä lähikalan saatavuuden parantamiseksi yhdessä kalastajien, jalostajien ja myyjätahojen kesken. Tulossa on työpajoja ammattikalastajille ja myyntikanaville, sekä tiedonvälitystä parantavia webinaareja, tietoiskuja.
Sidosryhmille suunnatuilla verkottumistilaisuuksilla ja opintomatkoilla kerätään kokemuksia erilaisista keinoista, joita on käytetty lähikalan saatavuuden parantamiseksi, erilaisista lähikalaan liittyvistä yrityksistä ja niiden liiketoimintamalleista sekä tapahtumista, joiden kautta lähikalan menekkiä edistetään Suomessa ja ulkomailla.
LÄHIKALAN KÄYTTÖOSAAMISEN KOHOTTAMINEN
Hankkeessa järjestetään tapahtumia, joissa kalan käsittelyyn voi tutustua käytännössä joko katsomalla tai kokeilemalla itse. Tulossa on mm. nuottaustapahtumia, kalankäsittelynäytöksiä, yläkoulujen kotitaloustuntien kalankäsittelyvalmennusta ja kalaruokakursseja.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat on 89 743,20 €. Kuha-Suomen Kalaleader rahoittaa hanketta 71 794,56 eurolla eli 80% tukiosuudella.


Ahvenen vientiselvitys Kuha-leader alueella
Hankkeen keskeinen tavoite on lisätä ahvenen vientiä ja kehittää ahvenen kalastusta Kuha-Suomen Kalaleaderin toiminta-alueella, ja tätä kautta kasvattaa ahveneen liittyvää liiketoimintaa ja parantaa kalastuksen kannattavuutta. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä alueen kaupallisten kalastajien, kalastusvälinevalmistajien ja muiden toimijoiden kanssa. Erityisiä painopistealueita ovat Tampereen seutu, Kyrösjärvi ja Lappajärvi. Vientiselvityksessä paneudutaan mm. seuraaviin asioihin:
Hankkeen keskeinen tavoite on lisätä ahvenen vientiä ja kehittää ahvenen kalastusta Kuha-Suomen Kalaleaderin toiminta-alueella, ja tätä kautta kasvattaa ahveneen liittyvää liiketoimintaa ja parantaa kalastuksen kannattavuutta. Työ tehdään tiiviissä yhteistyössä alueen kaupallisten kalastajien, kalastusvälinevalmistajien ja muiden toimijoiden kanssa. Erityisiä painopistealueita ovat Tampereen seutu, Kyrösjärvi ja Lappajärvi. Vientiselvityksessä paneudutaan mm. seuraaviin asioihin:
Miten paljon, missä muodossa ja minne ahventa viedään nykyisin Suomesta, ja millaisia edellytyksiä on lisätä ahvenen vientiä erityisesti niihin maihin, missä sitä käytetään arvokkaana kalaherkkuna ja mitkä ovat viennin kehittämistä vaikeuttavat tekijät ja riskit.
Potentiaalisten vientimaiden ahveneen liittyvät käyttötottumukset ja logistiikkatarpeet. Mitä ahvenen viennin kasvattaminen edellyttää kunkin potentiaalisen maan osalta ja missä muodossa ahven kannattaa kuhunkin maahan viedä,
Missä määrin ja miten olisi tarkoituksenmukaista tehdä fileointi, suomustus ja muu kalan mahdollinen käsittely Suomessa, ja miten kalan keräily tulisi toteuttaa.
Suunnitelma siitä, miten ahvenen kalastusta voitaisiin tehostaa ja pyyntikautta pidentää kehittyneemmän pyyntiteknologian ja mahdollisesti myös sumputuksen avulla.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat on 14 000€. Kuha-Suomen Kalaleader rahoittaa hanketta 11 200 eurolla eli 80% tukiosuudella.
Hanke on päättynyt. Voit ladata hankeraportin täältä.
Ikaalisten seudun vapaa-ajan kalastuksen ja ammattikalastuksen kehittämisen esiselvityshanke
Ikaalisten järvien ja erityisesti Kyrösjärven merkitys seudun vapaa-ajan kalastajille sekä ammattikalastajille on merkittävä. Kaupungin elinvoimaisuuden ja vetovoiman näkökulmasta kaupungin lukuisat järvet ovat huomattavassa asemassa. Vesistön tarjoamat resurssit vapaa-ajan kalastuksen ja elinkeinon näkökulmasta on kuitenkin kartoittamatta ja todellinen potentiaali hyödyntämättä.
Tavoitteena on selvittää varsinaisen kehittämishankkeen toteuttamisen edellytyksiä ja kartoittaa vapaa-ajan kalastajien sekä ammattikalastajien kiinnostus ja sitoutuminen hankkeeseen. Suomessa kalastuselinkeino on osa paikallistaloutta sekä kansallista ruokaturvaa. Esiselvityksen aikana kartoitetaan Ikaalisten seudun vesistön ja ranta-alueiden edellytyksiä kalastuselinkeinon kehittämiseen ja tunnistetaan taloudelliset vaikutukset seudun talouteen. Selvitys sisältää tarjonnan ja kysynnän selvittämisen, vaihtoehtoisten liiketoimintamallien selvittämisen ja analysoinnin sekä yhteistyökumppaniverkoston tunnistamisen. Lisäksi hankkeessa selvitetään mahdollinen tarve investoinneille; tarpeet kalankäsittelylaitokselle, jatkojalostustiloille, jäähilekontille sekä laituri- ja purkupaikoille. Samassa yhteydessä kartoitetaan näiden mahdolliset sijaintipaikat ja infra.
Tavoitteena on selvittää varsinaisen kehittämishankkeen toteuttamisen edellytyksiä ja kartoittaa vapaa-ajan kalastajien sekä ammattikalastajien kiinnostus ja sitoutuminen hankkeeseen. Suomessa kalastuselinkeino on osa paikallistaloutta sekä kansallista ruokaturvaa. Esiselvityksen aikana kartoitetaan Ikaalisten seudun vesistön ja ranta-alueiden edellytyksiä kalastuselinkeinon kehittämiseen ja tunnistetaan taloudelliset vaikutukset seudun talouteen. Selvitys sisältää tarjonnan ja kysynnän selvittämisen, vaihtoehtoisten liiketoimintamallien selvittämisen ja analysoinnin sekä yhteistyökumppaniverkoston tunnistamisen. Lisäksi hankkeessa selvitetään mahdollinen tarve investoinneille; tarpeet kalankäsittelylaitokselle, jatkojalostustiloille, jäähilekontille sekä laituri- ja purkupaikoille. Samassa yhteydessä kartoitetaan näiden mahdolliset sijaintipaikat ja infra.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 18 750 euroa. Kuha-Suomen Kalaleader rahoittaa hanketta 15 000 eurolla eli 80% tukiosuudella.


Ahvenen katiskapyynnin tehostaminen ja pyyntikauden pidentäminen
Hankkeen tavoitteena on kehittää ahvenen kaupallista katiskakalastusta ja kasvattaa ahvenen tarjontaa ja ahveneen liittyvää kalaliiketoimintaa Kalaleader Kuha-Suomen toiminta-alueella.
Hanke tuottaa rakenneohjeet optimaalisesta katiskamallista, joka on helposti käsiteltävä ja koettava, ja pyytää tehokkaasti koko kesäkauden ajan. Hankkeessa kehitetään katiskojen koneellista käsittelyä ja optimaalista pyyntiinasettelua pyyntikauden eri vaiheissa, sekä tuotetaan videomateriaalia pyynnistä. Hanketta on edeltänyt Kalaleaderin rahoittama ja toistaiseksi vielä käynnissä oleva hanke, jossa on selvitetty kohdealueelta kalastetulle ahvenelle löytyviä potentiaalisia vientimarkkinoita.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat on 40 550 €. Kuha-Suomen Kalaleader rahoittaa hanketta 32 440 eurolla eli 80% tukiosuudella.
Kuha-Suomen Kalaleaderin opintomatkahanke
Sisävesien kalatalouden toimijat, varsinkin yrittäjät, työskentelevät usein pitkiä aikoja yksin, ilman kontakteja muihin toimijoihin. Tämä aiheuttaa paitsi sosiaalisen tyhjiön, myös tiedollista jälkeen jäämistä. Samaan aikaan monia ongelmia ja esimerkiksi teknisiä haasteita on onnistuttu ratkomaan jossain muualla – alan – ja koko maailman muuttuessa nopeasti. Vertaisoppimisen sekä ammatillisen kasvun välineenä verkostoitumisen ja opintomatkojen nähty olevan hyödyllinen toimintatapa.
Hankkeessa toteutetaan temaattisia opintomatkoja yhdessä muiden kalaleader-ryhmien kanssa koko Suomen alueelle ja ulkomaille. Hankkeella mahdollistetaan Kuha-Suomen Kalaleaderin eri toimijoiden osallistuminen matkoille väh. 20% omarahoitusosuudella.
Hankkeen toteuttaa Kantri ry ja sen rahoittajana on Kuha-Suomen Kalaleader. Vuoden 2027 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 53 650€ 80% tukiosuudella.


Kokemäenjoelta Sargassomerelle
Pirkanmaan ja Hämeen vedet Kokemäenjoen vesistöalueella ovat kuuluneet ennen joen patoamista ankeriaan keskeisimpiin esiintymisalueisiin Suomessa. Istutusten ansioista alueelta pyrkii tällä hetkellä kohti merta tuhansia ankeriaita vuosittain, mutta niistä suurin osa menehtyy Kokemäenjoen vesivoimalaitoksissa.
Hanke organisoi vuosina 2025-2027 vaellusankeriaiden pyynnin vesistöalueen alaosan isoilla järvillä Pyhäjärvellä ja Kulo-Rautavedellä ja toteuttaa ylisiirrot Kokemäenjoen alaosaan Harjavallan voimalaitospadon alapuolelle. Hankkeen toteuttaja koordinoi toimenpiteet yhteistyössä paikallisten kalastajien ja vesialueiden omistajien kanssa keskeisinä kumppaneinaan Kokemäenjoen yläosan ja Pirkkalan kalatalousalueet. Yhteistyötä tehdään Luonnonvarakeskuksen, ELY-keskuksen ja muiden ankeriaskannan hoitoon liittyvien tahojen kanssa.
Hankkeen toteuttaa Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry. Vuoden 2027 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 71 358 €. Kuha-Suomen Kalaleader tukee hanketta 80% tukiosuudella eli 57 087 eurolla.
2025:
Kalaketju
Hankkeen päämääränä on edistää Pirkanmaan lähikalan saatavuutta ja tuotevalikoimaa sekä kalastuselinkeinon positiivista näkyvyyttä. Hanke keskittyy alueen kalatalouteen liittyvän liiketoiminnan kehittämiseen, paikallisten kalakantojen hyödyntämisen lisäämiseen kestävästi toimintaympäristö ja vesialueiden omistajuus huomioiden, lähiruoan kysynnän ja tarjonnan kasvattamiseen sekä alan nykyaikaistamiseen mm. selvittämällä digitalisaation mahdollistamia uusia markkina- ja toimintamalleja lähikalan kaupassa.
Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu sidosryhmätyöskentely kaupallisten kalastajien ja muiden elinkeinokalatalouden toimijoiden kanssa toimialan monipuolistamiseksi ja kehittämiseksi. Yhteistyössä vesialueiden omistajien kanssa määritetään hyviä käytäntöjä kaupalliselle kalastukselle. Haastattelu- ja markkinatutkimuksilla kerätään tietoa kalakauppiailta, ammattikeittiöiltä ja ravintoloilta sekä kuluttajilta lähikalan kaupallisesta tilanteesta ja kehityspotentiaalista.
Hankkeen toteuttaa Pirkanmaan kalatalouskeskus ja marraskuun 2027 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 58 320€ 85% tukiosuudella.


Lähiruokaprojekti – paikallisen kalan käytön lisäämiseksi
Hanke pyrkii elvyttämään kotitarvekalastuksen ja kalankäsittelyn, sekä kalaruokien valmistuksen perinteet. Opastaa aloittelevia nuoria ammattimaiseen ja puoliammattimaiseen kalastukseen. Osoittaa tehtävällä markkinointitutkimuksella kalastuksesta saatavien lisätulojen hankinnan mahdollisuuden alueella. Hanke tehdään yhdessä paikallisten toimijoiden kanssa, K Kurun lähiruoka ry muodostaa sosiaalisesti toimivan yhteisön, eri sukupolvet kohtaavat yhteisen toiminnan parissa.
Hankkeen toteuttaa Kurun Lähiruoka ry. Marraskuun 2027 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 60 100 €. Kuha-Suomen Kalaleader tukee hanketta 80% tukiosuudella eli 48 000 eurolla.
Kala- ja kalastusvälinemarkinat
Hankkeen päämääränä on edistää Pirkanmaan lähikalan saatavuutta ja tuotevalikoimaa sekä kalastuselinkeinon positiivista näkyvyyttä. Hanke keskittyy alueen kalatalouteen liittyvän liiketoiminnan kehittämiseen, paikallisten kalakantojen hyödyntämisen lisäämiseen kestävästi toimintaympäristö ja vesialueiden omistajuus huomioiden, lähiruoan kysynnän ja tarjonnan kasvattamiseen sekä alan nykyaikaistamiseen mm. selvittämällä digitalisaation mahdollistamia uusia markkina- ja toimintamalleja lähikalan kaupassa.
Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu sidosryhmätyöskentely kaupallisten kalastajien ja muiden elinkeinokalatalouden toimijoiden kanssa toimialan monipuolistamiseksi ja kehittämiseksi. Yhteistyössä vesialueiden omistajien kanssa määritetään hyviä käytäntöjä kaupalliselle kalastukselle. Haastattelu- ja markkinatutkimuksilla kerätään tietoa kalakauppiailta, ammattikeittiöiltä ja ravintoloilta sekä kuluttajilta lähikalan kaupallisesta tilanteesta ja kehityspotentiaalista.
Hankkeen toteuttaa Pirkanmaan kalatalouskeskus ja marraskuun 2027 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 58 320€ 85% tukiosuudella. Hanke on päättynyt.


Pirkanmaan kalastusmatkailusivustojen uudistus
Pirkanmaan kalastusmatkailusivustot kuhamaa.fi ja zanderland.fi siirretään uudelle käyttäjäystävällisemmälle, nykyaikaisemmalle ja helposti päivitettävälle webalustalle. Samalla uudistetaan sivustojen sisältöä. Uudet näyttävät verkkosivut parantavat käyttäjäkokemusta ja lisäävät asiakkaiden mielenkiintoa alueen tarjontaa kohtaan. Uudistuksen tuloksena Pirkanmaan hieno kalastusympäristö ja palvelut tuodaan esille koti- ja ulkomaisille kalastaville asiakkaille entistä houkuttelevampana. Tämä tukee matkailijoille palveluitaan tuottavien kalastusmatkailuyritysten toimintaedellytyksiä ja vahvistaa laajemminkin Pirkanmaan ja Suomen kalastusmatkailun imagoa Kalastusmatkailun kehittämisohjelman tavoitteiden mukaisesti.
Hankkeen toteutuksesta ja sivujen ylläpidosta vastaa Pirkanmaan Kalatalouskeskus. Lokakuun 2026 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 22 950 €. Kuha-Suomen Kalaleader tukee hanketta 85% tukiosuudella eli 19 508 eurolla.
Virtaa virkistys- ja kaupalliseen kalastukseen Aisaparin alueella -esiselvitys (VIKKAA)
Aisaparin alueella erityisesti Lappajärven merkitys seudun vapaa-ajan kalastajille sekä kaupallisille kalastajille on merkittävä, myös alueen elinvoimaisuuden ja vetovoiman näkökulmasta Aisaparin alueella sijaitsevat muut järvet, yhteensä 256 kpl ovat tärkeitä. Aisaparin alueeseen kuuluvat Evijärven, Lappajärven ja Vimpelin kunnat sekä Alajärven, Kauhavan ja Lapuan kaupungit. Vesistön tarjoamat resurssit vapaa-ajan kalastuksen, elinkeinon ja matkailun näkökulmasta on kuitenkin kartoittamatta ja todellinen potentiaali hyödyntämättä. Suomessa kalastuselinkeino on osa paikallistaloutta sekä kansallista ruokaturvaa, Aisaparin alueella elinkeino nivoutuu yhteen myös keväällä 2024 saadun Kraatterijärven Geopark -statuksen kanssa.
Tämän valmisteluhankkeen tavoitteena on selvittää varsinaisen kehittämishankkeen toteuttamisen edellytyksiä ja kartoittaa vapaa- ajan kalastajien sekä kaupallisten kalastajien kiinnostus ja sitoutuminen.
Hankkeen toteuttaa Leader Aisapari ja helmikuuhun 2025 loppuun asti kestävän hankkeen kokonaisrahoitus on 22 950 euroa 80% tukiosuudella.

Tarvitsetko vielä lisäinspiraatiota? Muita EMKVR-rahoituksella rahoitettuja yksityisiä investointihankkeita ja kalaleader-hankkeita löydät Kansallisen Kalatalousverkoston Hankerekisteristä.